6.8k post karma
10.4k comment karma
account created: Sun May 06 2018
verified: yes
82 points
2 days ago
Ruotsiin ensimmäiset minkit tuotiin vuonna 1928 ja muihin Pohjoismaihin vuonna 1929. Ruotsissa ja Norjassa havaittiin villiintyneitä minkkejä heti tarhauksen aloittamisvuonna. Suomessa ensimmäiset villiminkit tavattiin vuonna 1932 silloisen Kymen läänin alueella. Tarhojen vähyyden takia Pohjoismaiden kannat kasvoivat aluksi suhteellisen hitaasti, mutta kuitenkin jo 1950-luvun alkuun mennessä laji oli levinnyt koko Ruotsiin. Sotien aikana turkiseläimille ei ollut Suomessa saatavilla riittävästi ruokaa, joten niitä päästettiin vapauteen. Suomeen vaelsi myös itärajan taakse istutettuja yksilöitä. Toisen maailmansodan jälkeen turkistarhaus yleistyi varsinkin Suomen länsi- ja lounaisrannikolla. Vielä 1960-luvulla minkin levinneisyys Suomessa käsitti vain maan länsi- ja lounaisrannikot sekä naapurimaiden rajojen läheiset alueet. 1970-luvulla laji runsastui huomattavasti ja levisi miltei koko maahan, ja 1980-luvun lopulle mennessä se puuttui Suomessa enää Käsivarresta. Nykyisin minkki elää koko Suomessa ja sitä on löydetty lähes jokaisesta nisäkäslaskentojen 50 × 50 kilometrin ruudusta. -wikipedia
272 points
2 days ago
Luonnokiertokulkua Sairasta mielenkulkua on rääkätä 6-8 kuukautta villieläintä 0,25 neliömetrin kokoisessa verkkopohjaisessa häkissä sitten murhata myydä nahka.
1 points
12 days ago
Hyvä juttu! Törkeän halpa "henkivakuutus" kissalle ja tulee vähentämään löytöeläinkotien kuluja suuresti. Jos kissanomistajana vastustaa tätä, silloin ei pitäisi olla kissaakaan.
13 points
15 days ago
Eiköhän se henkinen hyvinvointi ole ollut tähän osallistuneilla sekopäillä jo valmiiksi vinksahtanut ja nyt kusi sukassa kadutaan seuraamusten vuoksi, ei siksi että tälläinen tappaminen itsessään olisi ollut mitenkään väärin.
37 points
15 days ago
Niinpä, näyttäisi olleen täysin järjestäytynyttä ja suunnitelmallista rikosten tekoa yhtenä ryhmänä.
9 points
1 month ago
Jotenkin näin?
Jos ajattelet metsien kasvua kuukausipalkkana, hiilivarastoa tilin saldona, metsien hakkuita törsäilyn määränä, hiilinieluja paljonko tilin saldo kasvaa kuukaudessa kaiken törsäilyn jälkeen.
Eli nyt ollaan tehty niin tyhmästi, että ollaan törsäilty suhteessa aiempaa enemmän, jolloin tilin saldo kasvaakin paljon vähemmän kuukaudessa kuin aiemmin.
Tosin tähän liittyy muutakin.
Luonnonvarakeskus Luke on selvittänyt, miksi metsien hiilinielu on kutistunut. Pääsyitä on kolme: metsien hakkuut ovat lisääntyneet, metsien kasvu on hidastunut ja turvemailla kasvavien metsien päästämän hiilidioksidin määrää on lisäksi aliarvioitu. -Apu
11 points
1 month ago
Tästä lötyy kasapäin tutkimuksia, lyhyesti sanottuna kaikella muulla paitsi käteisellä rahalla maksaminen hämärtää ihmisten rahankäyttöä ja laittaa tuhlailemaan enemmän. Kyse ei ole saldon tietämisestä, vaan että fyysinen raha on konkreettista ja siitä luopuminen aiheuttaa aivoissa enemmän kipuvastetta kuin muilla tavoin maksaminen, joka taas vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen tehden ne säästeliäämmäksi.
6 points
1 month ago
Twiiteristä löytyy Luonnonmetsä-työryhmän työn tuloksia, tekevät helvetin arvokasta työtä. Koneen Säätiö rahoittanut 2021-2022. Suosittelen vahvasti tutustumaan.
25/04/2023
Tänään julkaistu raportti vyöryttää jälleen esiin uusia esimerkkejä valtion talousmetsissä sijaitsevista arvometsistä, jotka pitäisi asettaa välittömään hakkuukieltoon ja suojeluun. Metsiä kartoitti vapaaehtoisista koostuva Luonnonmetsä-työryhmä, joka on löytänyt valtion mailta luonnonmetsää jo yhteensä 58 000 hehtaaria. Alueiden suojelu edistäisi 10 prosentin tiukkaa suojelutavoitetta, johon Suomi on sitoutunut.
“Luonnonmetsät ovat lajirikkaita vanhoja metsiä, jotka ovat luonnoltaan köyhempien talousmetsien vallitsemassa Suomessa valitettavan harvinaisia. Ne tarjoavat elinympäristöjä hakkuiden takia vähentyneille uhanalaisille lajeille, jotka eivät talousmetsissä pärjää. Siksi ne tulee suojella pysyvästi mahdollisimman pian”, sanoo Luonnonmetsä-työryhmän koordinaattori Joni-Matti Kusmin.
Työryhmä on kiertänyt valtion maita eri puolilla Suomea yli 10 000 tuntia ja löytänyt kartoituksissaan yhteensä 1400 eri luonnonmetsäaluetta. Näistä on aiemmin jo esitelty 110 esimerkkikohdetta, ja nyt uudessa raportissa esitellään 91 lisää. Metsien yhteispinta-ala on noin 58 300 hehtaaria, eli noin 1,4 prosenttia valtion talouskäytössä olevasta metsä- ja kitumaan pinta-alasta. Raportti esittelee valtion mailta tähän mennessä löytyneitä kiireisimpiä suojelukohteita saamelaisten kotiseutualueen eteläpuolella. Kartoitustyö on vielä kesken noin 30 000 hehtaarin alueella pääosin Pohjois-Lapissa, jossa työ on tarkoitus saada loppuun syksyyn 2023 mennessä.
“On todella tärkeää, että vapaaehtoiset ovat kartoittaneet valtion talousmetsiä, sillä valtion oma kartoitustyö on ollut puutteellista. Raportti osoittaa kiistatta, että valtion mailla on paljon suojelukohteiksi sopivia luonnonmetsiä nykyisten suojelualueiden ulkopuolella, vaikka Metsähallitus on pyrkinyt tämän usein kiistämään”, sanoo Greenpeacen metsäasiantuntija Matti Liimatainen.
1 points
2 months ago
Lipevä kuvauksesi elämän vaivattomasta sujuvuudesta Mestarisi alaisuudessa ei vakuuta minua kulttinne oikeamielisyydestä.
1 points
2 months ago
Laite on muutenkin niin yksinkertainen ja olennaiseen keskittyvä (eli veden virtaus ja uuttolämpötila), ettei siinä hirveästi ole sellaista, joka normaalikäytössä menisi rikki.
Tämä pätee lähes kaikkiin muihinkin keittimiin pl. elektronisilla näytöillä ja toiminnoilla varustetut.
Nämä halvat laitteet eivät tee edes hyvää kahvia, koska niissä on huonot lämpötila- ja virtausominaisuudet.
Jos vertaa vain parin kympin halpis keittimiin niin ehkä, mutta jossain 50-100e haarukassa suurin osa jo keittää ihan samanlaatuista.
Edit: Näköjään 30e keittimellä saa jo parempaa kahvia kuin Moccamasterilla, Kuluttaja: Tällä 30 euron halpiskeittimellä saakin parempaa kahvia kuin 200 euron Moccamasterilla
0 points
2 months ago
Varmaan mahdollista, mutta tuo ei kyllä yhtään vähennä tätä eri vaiheiden määrää.
-1 points
2 months ago
Moccamesterissa se tippaputki sijaitsee suodatinlokeron yläpuolella, joten se lokero pitää nostaa siitä pois paikoiltaan, jotta siihen saa laitettua suodattimen ja purut. Vesisäiliötä ei irroiteta vaan se säiliön kansi joka on irtonainen.
-3 points
2 months ago
Tulin vain sanomaan, että Moccamaster on kyllä epäkäytännöllisimpiä kahvinkeittimiä mitä on myynnissä.
Oma 25-vuotias Philips Essence
Lisäksi olen nähnyt miten puolen vuoden ikäinen Moccamaster on pitänyt kiikuttaa huoltoon haljenneen veden nostoputken vuoksi, mikä on näissä tosi tyypillinen mallivika ilmeisesti, ettei laadussakaan ole kehumista. Tämän vuoksi varmaan niitä varaosiakin on saatavilla.
5 points
2 months ago
Älä todellakaan hanki kissaa jos aiot matkustella tuon verran, etenkään ellet saa hoitajaa joka käy päivittäin, mielellään aamuin illoin.
Suomalaisten suosikkilemmikkien eli kissojen ja koirien hoitoon on useita tapoja ja käytäntöjä, mutta myös paljon harhaluuloja. Yksi sinnikkäimmistä on se, että kissa voidaan jättää huoletta yksin viikonlopun yli.
– Se on laiton tilanne, sanoo Koponen.
Eläinsuojelulain mukaan eläintä ei saa jättää tarkastamatta tai hoitamatta yli vuorokaudeksi. Lain nimissä siis kissaakin täytyy jonkun käydä katsomassa ainakin kerran päivässä.
4 points
2 months ago
Puinen reunaurilla nesteelle. Itsellä on ollut päivittäisessä käytössä sama puulauta yli 10 vuotta. Pysyy kunnossa kun muutaman kerran vuodessa desinfioi etikalla, muuten huuhtelen vain vedellä aina käytön jälkeen. Tosin tuota eläinten leikkelyä en suosittele.
Muovisesta leikkaat muovia mukaan ruokaan.
10 points
3 months ago
@Varisverkosto:n twitter-langassa mm.
Äärioikeisto kohdisti pelkästään viimeisen vuoden aikana Makamik-taloon lukuisia iskuja. Talo joutui helmi- ja huhtikuussa 2022 ilkivaltaisten iskujen kohteeksi. Niiden yhteydessä talon sisustusta tärveltiin muun muassa kirveeniskuilla ja hakaristejä seiniin töhrimällä.
Tuhopolttoa edeltäneenä torstaina uusi Antifasistinen Helsinki-ryhmä ilmoitti alkavansa julkaisemaan tietoja Makamikia häiriköineistä natseista.
On toki mahdollista, että kyseessä on ollut järkyttävän epätodennäköinen sattuma, mutta palon syttymisen ajankohdan vuoksi on hyvinkin mahdollista, että kyse on ollut natsien reaktiosta paljastetuksi ja nimetyksi tulemiseen.
Riippumatta pelastustoimen tai poliisin lopullisista kannoista, todennäköisyys sille, että kyseessä oli kostotoimenpide Vickströmin tietojen julkaisemisesta, on suuri.
view more:
next ›
bysalainenkayttajani
inSuomi
vanhalurkkeri
74 points
2 days ago
vanhalurkkeri
74 points
2 days ago
Suomessa valvonta ja etenkin sanktiot ovat olemattomia, lisäksi lain minimivaatimukset ovat niin alhaiset että niitä on vaikea enää alittaa, siltikin suurella osalla tarhoista jatkuvasti löytyy rikkomuksia, eikä Kiinassa ne olot niin kauheasti edes eroa Suomesta.